Helsingin Sanomat otsikoi kivasti: “Lama pysäytti lapsiperheiden kadon Helsingistä muihin kuntiin”.

Kun toimittaja laittaa lamalasit päähän, kaiken voi nähdä talouden seurauksena.

Uskon, että lapsiperheiden into elää kantakaupungissa ei ole vain taloudellinen asia. Kyse on arvojen muutoksesta.

Meidän kasvavan lapsiperheen asuinpaikan valinnassa painoivat eniten ekologisuus, työmatkojen pituus ja identiteetti. Ihanne omasta nurmikosta eli meilläkin, mutta kahden tunnin päivittäinen autojono ei tuntunut houkuttelevalta. Mielikuva maaseutuelämän ympäristöystävällisyydestä ei ole yhtä voimakas kuin 90-luvulla. Nykyään kaupunkilaisuus mielletään ekoiluksi.

Me olemme myös sitoutuneita omaan ympäristöömme, tunnemme naapurinne, kutsumme kylään ja vilkuttelemme ikkunoista. Meille kaupunki ei edusta kylmää kivikasaa, vaan lämmintä, tiivistä yhteisöä.

Arvot muuttuvat.