Olen Twitterissä. Olen Facebookissa. Olen Qaikussa. Olen LinkedInissä. Olen Plaxossa. Olen Youtubessa, Slidesharessa, Issuussa, Ningissä… Välillä mietin miksi? Millaista elämäni olisi, jos en olisi sosiaalisessa mediassa?

Niin. Olen ehkä olen ylittänyt sen pisteen, että en enää käytä sosiaalista mediaa, vaan olen sosiaalisessa mediassa.

1) Intohimo aiheeseen.

2) Virikkeettömyys.

3) Vesi.

4) Happivajaus.

Koko työelämäni on ollut aina vallankumousta. Moni muu ei varmaankaan näe tekemisissäni sitä. Minä näen.

Suunnittelen työkseni asiakaslehtiä. Olen onneni kukkuloilla, kun keksin jotain uutta, jonka uskon vaikuttavan siihen, miten kaikkia asiakaslehtiä tulevaisuudessa tehdään. Mutta yhtä onnellinen olen keksiessäni uudenlaisen prosessityökalun, joka helpottaa arkeamme, tai uudenlaisen lehtikonseptin, joka on hieman erilainen, kuin kaikki muut.

Moni harrastukseni on työn kaltainen, kuten esimerkiksi tietokirjojen kirjoittaminen. Sellaisiin ponnistuksiin en pystyisi, ellen näkisi niissä vallankumousta.

Joskus vallankumous on aivan silmien alla, ja paljastuu yllättäen. Silloin on hypättävä kyytiin ja nautittava matkasta. Uskon, että Perunapuu on minulle juuri tällainen.

Kun toimittaja laittaa lamalasit päähän, kaiken voi nähdä talouden seurauksena.

Uskon, että lapsiperheiden into elää kantakaupungissa ei ole vain taloudellinen asia. Kyse on arvojen muutoksesta.

Meidän kasvavan lapsiperheen asuinpaikan valinnassa painoivat eniten ekologisuus, työmatkojen pituus ja identiteetti. Ihanne omasta nurmikosta eli meilläkin, mutta kahden tunnin päivittäinen autojono ei tuntunut houkuttelevalta. Mielikuva maaseutuelämän ympäristöystävällisyydestä ei ole yhtä voimakas kuin 90-luvulla. Nykyään kaupunkilaisuus mielletään ekoiluksi.

Me olemme myös sitoutuneita omaan ympäristöömme, tunnemme naapurinne, kutsumme kylään ja vilkuttelemme ikkunoista. Meille kaupunki ei edusta kylmää kivikasaa, vaan lämmintä, tiivistä yhteisöä.

Arvot muuttuvat.

Valmistin ruokaa ystäväni Tuomaksen kanssa. Ragun haudutuksen ohessa vedimme pitkiä monologeja suomalaisen keskusliikevetoisuuden vaikutuksesta ruokakulttuuriimme ja arkeemme.

Päätin, että asialle täytyy tehdä jotain.
Baskerit päähän ja kellariin piirtelemään nuolia karttaan.

Kuinka Keskon ja Ässän ylivalta voitaisiin kaataa? Kuinka saisimme parempaa ruokaa!?!

Loogista olisi tietenkin hyökätä vihollisen sokeasta pisteestä. Tukkurit eivät osaa odottaa, että uusi, merkittävä kilpailu voisi syntyä esimerkiksi lähiruoan, nettimyynnin tai sosiaalisen median kautta.

Onko ideoita? Kuinka jättiläiset kaadetaan? Kuinka saadaan meille kaikille parempaa ruokaa? Kaikki ideat kelpaavat! Ehdota!

Aina kun näen Ahtisaaren, Lipposen tai Halosen, minusta tuntuu hyvältä. Heidän ympärillään ei kuhise turvamiesten rinkiä tai pommikoirien vainulaumaa. He ovat lähes tavallisia tallaajia.

Me suomalaiset olemme ihanan rauhallinen kansa. Emme le kiihkoilijoita, emmekä kuumakalleja. Annetaan Martin käydä kaupassa niin kuin muidenkin.

Töölöntorilla oli esiintymislava ja lavan edus täynnä ihmisiä. Lava oli täynnä juniorikiekkoilijoita. Jokerien tulevan kauden tähtiä.

Kulman takana Döbelninkatu oli täynnä autoja. Korttelin mitalla oli 15 laittomasti pysäköityä ajokkia.

Jokerit juhlivat kaupungissa. Mutta nurkan takana se näytti piittaamattomien maalaisten joukkueelta.

Kuvassa Lilille viritetyt harjoituspuikot.

Oli lauantai. Kati ja Lili lähtivät tyttöjen saunaan naapuritaloon ja minä ja Papu jäimme vahtimaan kotia.

Ajattelin laittaa Papun nukkumaan ja tehdä hieman töitä, mutta papu halusi jutella – joten juteltiin.

Ja kun saunatiimi saapui kotiin, jatkoimme perinteisin menoin. Söimme Umeshusta hakemamme sushit ja joimme kuohuviiniä.

Kun olin lapsi, lauantaiherkkua oli takassa halstrattu silakka. Nyt se on sushi.

Maailma muuttuu, muttei muutu kuitenkaan.

Nautintoa on, kun kävelee työpäivän jälkeen kohti kotia, ja päättää astua matkalla kahvikauppaan hetken mielijohteesta. Jauhattaa pavoniinsa kahvit ja jatkaa matkaansa lämmin kahvipaketti kourassa. On hieno tunne tallustaa lämpimässä kevätillassa tuoretta kahvijauhatusta nuuhkien. Töölö on hieno.

Leikkipaikasta oli tullut avarampi, valoisampi ja turvallisempi. Pusikoiden tärkein tehtävä oli tarjota suoja pussikaljoittelijoille ja pissijöille. Kun puskat ovat poissa, saavat lapset leikkipaikat kokonaan itselleen.

Hyvä kanit! Tuon teille illalla porkkanoita!